Tämä blogi käsittelee enemmän talousasioita. Lisäksi minulla on toinen blogi. Sieltä löytyy mm. kirjoitukseni kohtuuhintaisten asuntojen tuottamisesta ja hallituksen asuntopolitiikan tehostamisesta.
Kirjoituksessa esitetään valtion ja pääkaupunkiseudun kuntien omistamaa yhtiöitä asuntotuotantoa rahoittamaan ja tarvittavien maa-alueiden hankintaan ja se löytyy täältä.
maanantai 27. helmikuuta 2012
EU:n talouskriisissä noudatettava perussopimusta
Seuraavassa on aloitteeni SDP:n toukokuun puoluekokoukseen. Aloite on kirjoitettu marraskuussa 2011. Tämän jälkeen helmikuussa 2012 on tehty Kreikalle toinen 130 miljardin euron lainapaketti sekä Suomen osuuden vaakuussopimus. Juridinen päätös on vielä auki. Tiivistetysti voisi sanoa, että EU:n kriisi on poliittinen kriisi, ei euron kriisi.
**HUOM! Tänään 03.03. Sixten Korkman sanoi TV1:n aamutv:ssä samaa kuin alla kirjotuksessani,jopa samoja sanoja käyttäen, Kreikan lainottamisella EU:n johtovaltiot halusivat suojella Saksan ja Ranskan pankkeja. Kreikan lainottamisen sijaan se olisi pitänyt päästää velkajärjestelyyn, jolloin Saksan ja Ranskan pankit olisivat joutuneet sijoittajan vastuuseen Kreikalle lainaamistaan varoista. Tarvittaessa Saksan ja Ranskan valtioiden olisi pitänyt pääomittaa pankkejaan
Alla olevaa kirjoittaessani marraskuussa vstaavaa ei ollut kirjoitettu vielä suomalaisissa lehdissä eikä asiasta päättävät politiikot tunteneet Kreikka-päätöstensä taustaa. Tämä koskee myös SDP:n puoluetoimiston virkailijoita niiden laatiessa vastausta aloitteseeni
EU:n poliittinen kriisi on noudattamalla talouspolitiikssa EU:n perusopimusta
Euroopan poliittinen kriisi marraskuussa 2011 johtuu EU:n talouspolitiikan hajanaisuudesta ja päättämättömyydestä. EU antaa finanssimarkkinoiden johtaa EU:n valtiot vuoron perään talouskriisiin, kun finassimarkkinoiden sallitaan ohjata bondeja (lainapapereita) niin, että eri valtioiden tarvitsemien lainojen (bondien) korot nostetaan selvitystilan aiheuttamalle tasolle.
Demokraattisten valtioiden on palautettava niille kuuluva valta itselleen ja johdettava valtioita ja niiden taloutta, joka tarkoittaa mm. että finanssimarkkinoille määrätään rajat joiden puitteissa finanssimarkkinat voivat vapaasti toimia. Perustana tulee olla vuosisatoja voimassa ollut periaate ”valtio ei voi mennä konkurssiin” verotusoikeutensa ansiosta. EU:n johtamisen heikkoudesta tästä periatteesta on oltu luopumassa vuonna 2011. Edelleen Yhdysvallat, Kiina, Japani ja useimmat muut oman valuutan valtiot noudattavat em. ikivanhaa periaatetta ja vaikuttavat valtion omalla talouspolitiikalla velanottoonsa ja maksamaansa korkoon. Tämä voidaan perustella taloustieteessä tässä esitettyä monisanaisemmin.
EU:n perusopimuksessa on määritelty yläraja valtion velkaantumiselle suhteessa kansantalouden tuotantoon (BKT). Jäsenvaltioiden tulee itsenäisesti johtaa talouspolitiikkaa perussopimuksen puitteissa. Perussopimuksessa on myös kielletty valtion tilinylitysoikeudet ja luottojärjestelyt EU:n toimielinten ja muiden jäsenvaltioiden tai niiden määräyksessä olevien yhteisöjen hyväksi. Kiellettyä on myös ”että Euroopan keskuspankki tai jäsenvaltioiden kansalliset keskuspankit hankkivat suoraan velkasitoumuksia jäsenvaltioilta tai niiden määräysvallassa olevilta yhteisöiltä”. Perusopimusta voidaan muuttaa vain kaikkien jäsenvaltioiden yksimielisellä päätöksellä.
Suomi ja SDP on EU-oikeuden suojassa, kun se vaatii em. perusopimuksen noudattamista. Tämä tarkoittaa myös sitä, että EU:n tulee taas (uudestaan) vaatia niiden yksityisiä luottolaitoksia (ja niiden omistjia) viime kädessä vastaamaan jäsenvaltioille myöntämistään lainoista mikäli lainan ottajavaltio ei kykene lainasta vastaamaan. Kun EU ilmoittaa selkeästi ryhtyvänsä periaatetta noudattamaan myös kohtuuttomat valtionlainojen korkovaatimukset poistuvat. Näin poistuu myös finssimarkkinoiden keinottelu, jossa myönnetään korkeatuottoisia lainoja ja jossa jätetään riskit eli luottotappiot heikkojen valtioiden veronmaksajien maksettavaksi. Kun näitä korkean koron ja heikon vakuuden lainoilla ovat spekuloineet mm. Ranskan ja Saksan pankit, on EU:n johdossa syntynyt yritys saada koko EU (tai ainakin euromaat) maksattamaan riskien laukeaminen tilanteeseen syyttömien maiden veronmaksajilla.
SDP:n tulee vaikuttaa Suomen valtion EU-politiikkaan perusopimuksen noudattamiseksi tarvittaessa EU-oikeuden ja EU-tuomioistuimen kautta. Samalla tulee vaatia EU:n talouspolitiikan täsmentämistä ja jäntevöittämistä voimassa olevan perusopimuksen useiden eri säännösten nojalla. EU ja sen johtovaltiot eivät voi vapautua laatimastaan ja sopimastaan EU:n perusopimuksesta noin vain tai vetoamalla sen muuttamiseen. Suomen on vaadittava euron puolustamista kaikin keinoin sillä EU:n vakaa talouspolitiikka ja luotettava eurovaluutta on Suomen, koko EU:n ja globaalin talouden etu.
Laati 28.11.2011 Jarkko Rahkonen. Hyväksynyt 29.11.2011 Kauklahden sos.dem.yhdistys ry.
**HUOM! Tänään 03.03. Sixten Korkman sanoi TV1:n aamutv:ssä samaa kuin alla kirjotuksessani,jopa samoja sanoja käyttäen, Kreikan lainottamisella EU:n johtovaltiot halusivat suojella Saksan ja Ranskan pankkeja. Kreikan lainottamisen sijaan se olisi pitänyt päästää velkajärjestelyyn, jolloin Saksan ja Ranskan pankit olisivat joutuneet sijoittajan vastuuseen Kreikalle lainaamistaan varoista. Tarvittaessa Saksan ja Ranskan valtioiden olisi pitänyt pääomittaa pankkejaan
Alla olevaa kirjoittaessani marraskuussa vstaavaa ei ollut kirjoitettu vielä suomalaisissa lehdissä eikä asiasta päättävät politiikot tunteneet Kreikka-päätöstensä taustaa. Tämä koskee myös SDP:n puoluetoimiston virkailijoita niiden laatiessa vastausta aloitteseeni
EU:n poliittinen kriisi on noudattamalla talouspolitiikssa EU:n perusopimusta
Euroopan poliittinen kriisi marraskuussa 2011 johtuu EU:n talouspolitiikan hajanaisuudesta ja päättämättömyydestä. EU antaa finanssimarkkinoiden johtaa EU:n valtiot vuoron perään talouskriisiin, kun finassimarkkinoiden sallitaan ohjata bondeja (lainapapereita) niin, että eri valtioiden tarvitsemien lainojen (bondien) korot nostetaan selvitystilan aiheuttamalle tasolle.
Demokraattisten valtioiden on palautettava niille kuuluva valta itselleen ja johdettava valtioita ja niiden taloutta, joka tarkoittaa mm. että finanssimarkkinoille määrätään rajat joiden puitteissa finanssimarkkinat voivat vapaasti toimia. Perustana tulee olla vuosisatoja voimassa ollut periaate ”valtio ei voi mennä konkurssiin” verotusoikeutensa ansiosta. EU:n johtamisen heikkoudesta tästä periatteesta on oltu luopumassa vuonna 2011. Edelleen Yhdysvallat, Kiina, Japani ja useimmat muut oman valuutan valtiot noudattavat em. ikivanhaa periaatetta ja vaikuttavat valtion omalla talouspolitiikalla velanottoonsa ja maksamaansa korkoon. Tämä voidaan perustella taloustieteessä tässä esitettyä monisanaisemmin.
EU:n perusopimuksessa on määritelty yläraja valtion velkaantumiselle suhteessa kansantalouden tuotantoon (BKT). Jäsenvaltioiden tulee itsenäisesti johtaa talouspolitiikkaa perussopimuksen puitteissa. Perussopimuksessa on myös kielletty valtion tilinylitysoikeudet ja luottojärjestelyt EU:n toimielinten ja muiden jäsenvaltioiden tai niiden määräyksessä olevien yhteisöjen hyväksi. Kiellettyä on myös ”että Euroopan keskuspankki tai jäsenvaltioiden kansalliset keskuspankit hankkivat suoraan velkasitoumuksia jäsenvaltioilta tai niiden määräysvallassa olevilta yhteisöiltä”. Perusopimusta voidaan muuttaa vain kaikkien jäsenvaltioiden yksimielisellä päätöksellä.
Suomi ja SDP on EU-oikeuden suojassa, kun se vaatii em. perusopimuksen noudattamista. Tämä tarkoittaa myös sitä, että EU:n tulee taas (uudestaan) vaatia niiden yksityisiä luottolaitoksia (ja niiden omistjia) viime kädessä vastaamaan jäsenvaltioille myöntämistään lainoista mikäli lainan ottajavaltio ei kykene lainasta vastaamaan. Kun EU ilmoittaa selkeästi ryhtyvänsä periaatetta noudattamaan myös kohtuuttomat valtionlainojen korkovaatimukset poistuvat. Näin poistuu myös finssimarkkinoiden keinottelu, jossa myönnetään korkeatuottoisia lainoja ja jossa jätetään riskit eli luottotappiot heikkojen valtioiden veronmaksajien maksettavaksi. Kun näitä korkean koron ja heikon vakuuden lainoilla ovat spekuloineet mm. Ranskan ja Saksan pankit, on EU:n johdossa syntynyt yritys saada koko EU (tai ainakin euromaat) maksattamaan riskien laukeaminen tilanteeseen syyttömien maiden veronmaksajilla.
SDP:n tulee vaikuttaa Suomen valtion EU-politiikkaan perusopimuksen noudattamiseksi tarvittaessa EU-oikeuden ja EU-tuomioistuimen kautta. Samalla tulee vaatia EU:n talouspolitiikan täsmentämistä ja jäntevöittämistä voimassa olevan perusopimuksen useiden eri säännösten nojalla. EU ja sen johtovaltiot eivät voi vapautua laatimastaan ja sopimastaan EU:n perusopimuksesta noin vain tai vetoamalla sen muuttamiseen. Suomen on vaadittava euron puolustamista kaikin keinoin sillä EU:n vakaa talouspolitiikka ja luotettava eurovaluutta on Suomen, koko EU:n ja globaalin talouden etu.
Laati 28.11.2011 Jarkko Rahkonen. Hyväksynyt 29.11.2011 Kauklahden sos.dem.yhdistys ry.
Kreikan vakausjärjestelyjen ehdoista
Olen koonnut alle pari muistiinpanoa omilta facebook-sivuiltani hallitusneuvottelujen alkaessa kevään eduskuntavaalien jälkeen. Huomattakoon, että edellinen hallitus oli keväällä 2010 hyväuskoisesti päättänyt puutteellisin ehdoin Kreikan lainottamisesta.
12.5.2011: SDP:n ohjelma muuttaa Suomen ja EU:n linjaa vakausjärjestelyissä
Suomen linja EU:n vakausjärjestelyissä muuttuu SDP:n vaaleissa esittämän ja tiistaina 10.5. täsmentämän linjan mukaisesti. Minulta on nyt kysytty miksi olet ennakoinut kirjoituksisasi tuloksen oikein, vaikka Hesari on päivittäin kirjoittanut toista ja kylvänyt epäluuloa SDP:n esityksiin ja esittäjiin.
Vastaan: "sijoittajavastuu on markkinatalouden yleinen periaate, joka pitää palauttaa EU:n sopimuksiin". Talousasioita tuntevalle periaatteen toteutuminen oli vain ajan kysymys. Linja on nyt muuttunut SDP:n vaatimuksesta Suomessa ja EU:ssa. Tämä on koko EU:n ja kaikkien suomalaisten etu - niidenkin jotka muuta väittävät!
10.5.2011, klo 19.22: SDP:n esitys korjaa EU:n vakausjärjestelmien valuviat
SDP:n esitys 10.05. Kataiselle EU:n pankki-ja rahoituskriisin ratkaisemiseksi on tiukka ja asiallinen. Ehdotus tähtää koko EU:n on ongelman ratkaisemiseen kaikkien jäsenvaltioiden ja siinä ohessa Suomen etujen toteuttamiseen. Yksityinen sijoittaja ei voi vapautua riskinotostaan niin, että valtiot ja veronmaksajat joutuvat maksamaan kulut.
SDP:n anlyysissa on esitetty esillä olleiden EU:n vakausjärjestelmien heikkoudet, joiden vuoksi esillä olleiden järjestelmien avulla ei vaikuteta ongelmien perussyihin. SDP:n vastauksen liitteenä olevassa sijoittajavastuuta koskevassa muistiossa on esitetty korjaukset em. järjestelmiin niin, että vaikutetaan EU:n rahoitus- ja pankkikriisin perusyihin. SDP:n esityksellä estetään uusien kriisien syntyminen kun yksityisten rahoittajien vastuita ja riskien toteutumista ei voida aina uudestaan kattaa valtion ja veronmaksajien varoilla. Edellä sanotun lisäksi on edellytettävä Lissabonin sopimuksen valtioiden talouspolitiikkaa koskevien vaatimusten toteuttamista ja valvontaa.
12.5.2011: SDP:n ohjelma muuttaa Suomen ja EU:n linjaa vakausjärjestelyissä
Suomen linja EU:n vakausjärjestelyissä muuttuu SDP:n vaaleissa esittämän ja tiistaina 10.5. täsmentämän linjan mukaisesti. Minulta on nyt kysytty miksi olet ennakoinut kirjoituksisasi tuloksen oikein, vaikka Hesari on päivittäin kirjoittanut toista ja kylvänyt epäluuloa SDP:n esityksiin ja esittäjiin.
Vastaan: "sijoittajavastuu on markkinatalouden yleinen periaate, joka pitää palauttaa EU:n sopimuksiin". Talousasioita tuntevalle periaatteen toteutuminen oli vain ajan kysymys. Linja on nyt muuttunut SDP:n vaatimuksesta Suomessa ja EU:ssa. Tämä on koko EU:n ja kaikkien suomalaisten etu - niidenkin jotka muuta väittävät!
10.5.2011, klo 19.22: SDP:n esitys korjaa EU:n vakausjärjestelmien valuviat
SDP:n esitys 10.05. Kataiselle EU:n pankki-ja rahoituskriisin ratkaisemiseksi on tiukka ja asiallinen. Ehdotus tähtää koko EU:n on ongelman ratkaisemiseen kaikkien jäsenvaltioiden ja siinä ohessa Suomen etujen toteuttamiseen. Yksityinen sijoittaja ei voi vapautua riskinotostaan niin, että valtiot ja veronmaksajat joutuvat maksamaan kulut.
SDP:n anlyysissa on esitetty esillä olleiden EU:n vakausjärjestelmien heikkoudet, joiden vuoksi esillä olleiden järjestelmien avulla ei vaikuteta ongelmien perussyihin. SDP:n vastauksen liitteenä olevassa sijoittajavastuuta koskevassa muistiossa on esitetty korjaukset em. järjestelmiin niin, että vaikutetaan EU:n rahoitus- ja pankkikriisin perusyihin. SDP:n esityksellä estetään uusien kriisien syntyminen kun yksityisten rahoittajien vastuita ja riskien toteutumista ei voida aina uudestaan kattaa valtion ja veronmaksajien varoilla. Edellä sanotun lisäksi on edellytettävä Lissabonin sopimuksen valtioiden talouspolitiikkaa koskevien vaatimusten toteuttamista ja valvontaa.
sunnuntai 26. helmikuuta 2012
Sosialidemokraattinen visio ja miten se toteutetaan/Erkki Tuomioja
Haluan jakaa allaolevan Erkki Tuomiojan suuresti kiitellyn esityksen Espoon kunnallisjärjestön edustajiston kokouksessa 20.11.2010. Lyhennelmän Tuomiojan esityksestä olen tehnyt omien pikamuistiinpanojeni pohjalta. Puhe käsittelee sosialidemokraattista visiota sekä sitä, miten se toteutetaan.
**
Suomi 1900-luvun alussa
Suomi oli noin 100 vuotta avoin luokkayhteiskunta, tai, kuten siihen aikaan hienostelevammin sanottiin, sääty-yhteiskunta. Työväestö ei mahtunut minkään neljän säädyistä joka ei enää asemaansa aikonut tyytyä. Siitä alkoi työväenliike Suomessakin. SDP oli kiistatta järjestäytynyttä työväenluokkaa edustava työväenpuolue, joka oli syntynyt taistelemaan kapitalistisen luokkayhteiskunnan synnyttämää kurjuutta ja epätasa-arvoa vastaan.
Suomi 2000-luvulla
Tänään olemme tilanteessa, jossa työväenliike ja sitä edustavat poliittiset puolueet eivät koskaan yksikamarisen eduskunnan perustamisen jälkeen olleet yhtä heikolla voimalla eduskunnassa edustettuina kuin nyt. Yksi syy tähän on se, että luokkasidonnaisuus ja luokkatietoisuus eivät enää määrittele ihmisen poliittisia valintoja tai muutakaan käyttäytymistä samalla tavoin kuin 110 tai vielä 30 vuotta sitten. On kysytty, mihin nyt tarvitaan sosialidemokraattista työväenpuoluetta? Ratkaisemmeko kysymyksen vain sillä, että poistamme nimestämme ja retoriikastamme rippeetkin viittauksista työväestöön?
Tänään Suomessa on silti havaittavissa luokkaeroja. Suomi on kaukana sellaisesta tasa-arvoisesta yhteiskunnasta, jossa luokkaerot olisivat kadonneet. Itse asiassa olemme sellaisesta tänään taas kauempana kuin 30 vuotta sitten. Vertailukohteena on pohjoismaisen mallin mukaan rakennetussa hyvinvointivaltio, jossa on monessa suhteessa päästy lähimmäksi tätä päämäärää. Mallin keskeisin ominaisuus ja sen suhteellisen menestyksen avain on Per Albin Hanssonin Ruotsin sosialidemokraattien johtajana vuonna 1928 ensimmäisen kerran lanseeraamassa kansankoti-käsitteessä.
Kansankoti(Albin Hannsson Ruotsi)
Kansankotivisio oli merkittävä avaus siinä, että sosiaaliset perusoikeudet ja niitä toteuttavat sosiaaliturva ja yhteiskunnalliset palvelut kuuluivat tasavertaisesti koko väestölle. Tämä tarkoitti universaaliperiaatteen mukaisesti sitä, että sosiaalipolitiikka ei ole vain köyhäinhoitoa. Tämä näkemys omaksuttiin jo ennen kuin Keynes, Tukholman koulukunnan ekonomistit tai Alva ja Gunnar Myrdal olivat esittäneet sille kansantaloustieteeseen ankkuroituneet perusteet. Suomeen tällainen näkemys rantautui kunnolla vasta Pekka Kuusen 60-luvun sosiaalipolitiikan myötä.
Hyvinvointivaltion rakentaminen 1966 alkaen
Suomessa pohjoismaisen hyvinvointivaltiomallin toteuttamista ei koskaan viety niin pitkälle kuin muissa pohjoismaissa ja sen rakentamistyö aloitettiin myös muita myöhemmin. Tämän rakennustyön merkittävin jakso oli vuonna 1966 alkanut kymmenvuotiskausi, jolloin nykyisen hyvinvointivaltion perusta valettiin. Toki jo sitä ennen tehtiin muutamia merkittäviä uudistuksia, kuten lapsilisien käyttöönotto v. 1948, Aravan perustaminen v. 1949 ja työeläkelakien voimaantulo v. 1962, mutta tämän mainitun ajanjakson merkitys näkyy siinä, miten sosiaalimenojen osuus BKT:sta kaksinkertaistui 60-luvun lopulta 70-luvun lopulle tultaessa.
Uudistuksilla on aikaansaatu tasa-arvoistavaa sosiaalipolitiikkaa. Vuonna 1966 köyhyysaste (=niiden osuus joiden tulot jäävät alle 50 % mediaanituloista), oli verojen ja tulonsiirtojen jälkeen 18%; vuonna 1991 jolloin tuloerot olivat pienimmillään, luku oli 7,8 %.
Eriarvoisuus kasvussa 2000-luvulla
Tänään köyhyysaste,luku on taas 13,6 % prosenttia. Tähän kielteiseen kehitykseen on mm. vaikuttanut se, että veronalennuksilla ja tulonsiirtojen leikkauksilla on heikennetty saavutettua tulosta. Olemme parissakymmenessä vuodessa taantuneet takaisin 60-luvun alun tuloerojen tasolle.
Luokkayhteiskunta 2.0
Tapahtuneen kehityksen voi tiivistää toteamukseen, että luokkayhteiskunta tekee paluutaan. Kyse ei kuitenkaan ole paluusta siihen luokkayhteiskuntaan, joka aikanaan nostatti työväenliikkeen, vaan sen uuteen 2.0 versioon.
2000-luvun luokkayhteiskunnassa eriarvoisuus ei enää kävele kaupungilla vastaan samalla tavoin silmiin pistävästi kuin ennen. Vanhan kahtia jaetun luokkayhteiskunnan rajat olivat useimmiten selkeitä ja institutionalisoituja. Porvaristolla oli pörssi, kansallisteatteri, ooppera, kirkko, golfklubit, suojeluskunnat, partioliike, yliopistot, kauppakamarit; työväestöllä työväentalot, työväenlehdet, ammattiliitot, työväen urheiluseurat, työväenkulttuuri omine näyttämöineen, sivistysjärjestöineen.
Suomalaista luokkayhteiskuntaa ei voi arvioida ottamatta huomioon vuoden 1918 sisällissodan pitkään vaikuttanutta perintöä, puolin ja toisin. Se erotti ja se on näihin päiviin asti vaikuttanut ja heijastunut moniin asioihin, myös kulttuuria myöten. Sisällissodan perintö ei silti ollut vain vastakkaisuutta rakentava ja ylläpitävä asia, vaan myös sovintopolitiikkaa ja luokkayhteiskunnan rajoja tasoittavien pyrkimyksien liikkeellepaneva voima. Oikeastaan vasta nyt ovat vuoden 1918 kokeneet isovanhempansa hautaan saattaneen sukupolven jälkeläiset voineet siirtää v. 1918 muistot yleisen historian osaksi.
Luokkasamaistumnen vähentynyt
Työväenluokka sai täydet kansalaisoikeudet vasta sotien jälkeen. Samalla sen tietoisuus alkoi heiketä mikä perustui luokkaristiriitojen ja -erojen aitoon laantumiseen ja tasoittumiseen. Myös työväen järjestöt ja niiden ylläpitämät rinnakkaiset instituutiot ovat heikentyneet tai kokonaan kadonneet. Kadonneisiin kuuluu suurelta osin koko ns. punapääoma, johon tarttunut keinottelukapitalismin hybris 80-luvulla johti sen komeimmat linnakkeet tuhonneeseen nemesikseen 90-luvulla. Osin on kuitenkin kyse muodonmuutoksesta, sillä esim. kuluttajaosuustoiminta ei koskaan ole Suomessa ollut niin vahvassa asemassa kuin tänään.
Vuonna 1916 tapahtunut osuusliikkeen kahtiajako on käytännössä hävinnyt, mutta niin on myös se häivähdys punaista joka E-liikkeeseen liitettiin. Samat palvelut ja edut, joita kuluttajaosuustoiminnalla vähäväkiselle väestölle haettiin, ovat kuitenkin edelleen jopa aikaisempaa paremmin saatavilla, mutta niitä ei lainkaan ajatella erityisesti työväenluokkaa koskettavina.
Työväenjärjestöjen luonnolliseen poistumaan voidaan lukea myös se, miten monet alun perin työväestön tarpeita palvelemaan perustetut toiminnot - työväenteatterit, työväentalojen kirjastot, monet sivistys-, kansanterveys- ja sosiaalialan järjestöt - ovat tulleet sosialisoiduiksi, toisin sanoen siirtyneet kuntien tai muilla tavoin julkisen vallan rahoittamiksi ja hoidettaviksi tavalla, joka on irrottanut ne aiemmasta luokkasidonnaisuudestaan.
Vastaavasti porvaristonkin instituutiot ovat osittain avautuneet niin, että niiden jo varhain markkinoima käsitys omasta "puolueettomuudestaan" on saanut myös todellista katetta. Tänään pelaaminen PunaSalamissa tai Tapion Hongassa, teatteri-ilta Kansallisteatterissa tai Tampereen työväenteatterissa, lastensuojelu Mannerheim-liitossa tai Ensikotienliitossa tai asuminen Vatron tai VVO:n vuokratalossa eivät ratkaisevasti eroa toisistaan.
Ay-liike on vahva,mutta ei puhuttele kaikkia
Ammattiyhdistysliike on edelleen ainakin muodollisesti ja järjestäytymisasteeltaan yksi vahvimpia maailmassa, mutta sen vaikutusvalta sekä jäsenistöönsä että yhteiskunnalliseen päätöksentekoon on enää vain varjo entisestään, ja se keskittyy saavutettujen etujen puolustamiseen. Koska nämä saavutetut edut ovat suppenevan joukon hallussa, ei ay-liike enää kykene tehokkaasti puhuttelemaan kaikista heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä ja meidän aikamme uutta prekariaattia.
Ammattiyhdistysliike, joka mieluummin esittäytyy nykyisin palkansaajaliikkeenä, on myös häivyttänyt luokkapuheet retoriikastaan ja vähentänyt avointa yhteistyötään vasemmistopuolueiden kanssa. Tämä on tietysti ymmärrettävää myös sitä taustaa vasten, että iso osa SAK:laistenkin liittojen jäsenistä äänestää muita kuin vasemmistopuolueita, vaikkei heidän osuutensa liittojen hallinnossa näykkään.
Vaikka eriarvoisuus ja siihen perustuvat luokkajaot eivät ole kadonneet, eivät ne enää ole yhtä selviä jakajia kuin ennen. Vaatetus, elintavat, kulttuuri tms. eivät yhtä selvästi paljasta ihmisten luokka-asemaa kuin ennen. Työväenluokka on hajaantunut moniin erilaisiin kerrostumiin ja ryhmiin. Yhtenäistä tai edes yhteistä työväenluokan identiteettiä ei ole eikä liioin sellaista sen edustajaksi käsitettyä työväenliikettä, johon voitaisiin tai haluttaisiin samastua.
Suomessa nyt versio 2.0 luokkayhteiskunta
Tällaisessa luokkayhteiskunta 2.0 versiossa harva tuloerojen kasvusta huolimatta elää jossain absoluuttisessa kurjuudessa. Globalisoituvassa maailmassa teollisuusmaat ovat itse asiassa kyenneet toistaiseksi suurelta osin ulkoistamaan absoluuttisen kurjuuden kansalliseen yhteisöön kuulumattomaksi katsotuille ryhmille, kuten nyt Suomessa EU-maista tulleille romanikerjäläisille.
Mutta myös oman maan heikoimmassa asemassa olevat ihmiset ovat osattomia. Siinä missä heillä aikaisemmin oli tunne kuulumisesta työväenluokkaan ja luottamus parempaa tulevaisuutta lupaavaan työväenliikkeeseen, ei tästä enää ole kuin rippeet jäljellä. Suomi on tänään 35 prosentin maa - tämä on se osuus kaikista ihmisistä, jotka puolueiden kannatusta mittaavissa kyselyissä eivät osaa tai halua nimetä ainuttakaan puoluetta, jota kannattaisivat. Valtaosaltaan nämä ihmiset ovat köyhiä, usein yksinhuoltajia tai yksinäisiä, heikosti koulutettuja ja eri syistä työelämän ulkopuolelle jääneitä; yhä useampi myös terveysongelmista kärsiviä.
Kun nämä ihmiset ovat jo pitkään ja perinteisesti olleet poliittisesti passiivisia, eivät vasemmistopuolueetkaan enää tunne aina kiinnostusta heidän asioittensa ja ongelmiensa esillä pitämiseen. Poliittista kilpailua hallitsee kilpailu kuvitellun liikkuvan keskiluokaksi mielletyn pienen, mutta aktiiviseksi uskotun liikkuvan äänestäjäjoukon äänistä tavalla, joka edelleen lisää vieraantumista kaikista vanhoista puolueista. Se että perussuomalaiset vievät äänestäjiä myös vasemmistopuolueilta ei johdu siitä, että rasistinen flirtti vetoaisi heihin, vaan siitä että vasemmistopuolueiden koetaan luopuneen työväenpuolueen roolista ja siirtyneen herrojen joukkoon.
Huono-osaisuus, köyhyys, syrjäytyminen tai vallankäyttöön vain sen kohteena osallistuminen eivät ole työväenluokan kuvasta katoamisen myötä minnekään kuitenkaan kadonneet vaan jopa hyvinvointivaltion alasajon ja tuloerojen kasvun myötä päinvastoin lisääntyneet. Vaikka luokkayhteiskunnan paluu ei vielä näkyisikään katukuvassa, kertovat melkein kaikki hyvinvoinnin muutkin kuin rahalliset mittarit erojen kasvusta ja huono-osaisuuden kasaantumisesta. Ne kertovat myös, että sosiaalinen liikkuvuus, jolla perinteisesti on katsottu merkittävästi lieventäneen luokkajakoja, on uudelleen alkanut vähentyä, ts. hyväosaisuus ja köyhyys ovat jälleen periytyviä ominaisuuksia, mutta eivät suinkaan sen vuoksi että jokin geeniperimä tämän määräisi.
Tämä on se lähtökohta josta sosialidemokraattien tulisi visionsa rakentaa: objektiiviseen analyysiin siitä missä nyt olemme ja miten siihen on tultu. Se koskee sekä hyvinvointivaltion rakentamista, jota koskevan historiallisen ymmärryksen katoaminen mahdollistaa kokoomuksellekin esiintymisen hyvinvointiyhteiskuntaa puolustavana työväenpuolueena, kuin myös sen murentumista, josta emme voi peitellä omaa osuuttamme.
Korjaustoimenpiteet käynnistettävä
Seuraava kysymys on, mitä tehdä asian korjaamiseksi. Siihen ei hyväkään vaihtoehtobudjetti tai monet muut yksittäiset uudistusaloitteet vielä riitä. Meillä tulee ole vaalikauden yli ulottuvaa visio siitä, miten luokkayhteiskunta 2.0 torjutaan ja palautetaan usko yhteiskuntaan joka toimii kaikkien oikeudenmukaiseksi kokemalla tavalla ja estää liiallisten tulo- ja varallisuuserojen synnyn ja sitä kautta tapahtuvan yhteisvastuun ja yhteisöllisyyden murentumisen.
Suomalaisten valtaenemmistö ei hyväksy nykyistä eriarvoisuuden kasvua ja hyvinvointivaltion alasajoa.Maassamme on suuri joukko tutkijoita, kansalaisjärjestöaktivisteja ja uusia liikkeitä jotka haluavat estää tämän ja olisivat käytettävissä uuden tähän aikaan sopivan ja globalisoituvassa maailmassa toimivan tasa-arvoisen hyvinvointivision rakentamisessa, pitäisi meillä olla kaikki mahdollisuudet koota ne voimat, joita uskottavan ja toimivan ohjelmavision laatimiseen ja sille tarvittavan kannatuksen hankkimiseen tarvitaan. Tässä on vielä haku päällä ja epävarmuudessa ja itseluottamuksen pettäessä on aina vaara sortua virheisiin. Emme tarvitse on lisää jippoja, uusia mainoslauseita ja galluppien perässä juoksemista.
Mitä enemmän puolueet harjoittavat kvartaalipolitikointia, toisin sanoen miettivät jokaista liikettään ja ulostuloaan siltä kannalta, mikä kulloinkin kuulostaa hyvältä, vastaa kansalaisten viimeisimmässä gallupissa esittämään huoleen ja parhaiten takaa mahdollisuuden päästä ilta-uutisiin ja seuraavan päivän otsikoihin, sitä enemmän ne alkavat myös näyttäytyä samanlaisilta supermarket-tarjouspaketeilta. Mitä innokkaimmin poliitikot hakeutuvat naistenlehtikuviin tai viihdeohjelmiin ja mitä päättömimpiin toimittajien keksintöihin he alistuvat - yhtenä pohjanoteerauksena suostuminen värjöttelemään Vuosaaren satamassa puuseeistuimia muistuttavilla lautarakenteilla kunnallisvaalien alla - sitä enemmän he ovat mukana trivialisoimassa politiikkaa ja häivyttämässä todellisten ongelmien ja vaihtoehtojen esiintuloa.
En suinkaan tarkoita, etteikö ulkoisiin esiintymisiin ja niiden puitteisiin pitäisi myös kiinnittää huomiota. Mutta komeat kulissit, diskojytä, vetävät vaalimainokset toimivat vain silloin, kun niiden takana on tunnistettava ja uskottava poliittinen linja; ilman sitä ne voivat kääntyä suorastaan tappioksemme.
Sosialidemokraattien uudistumisohjelman ydin
Saadakseen ja ansaitakseen menestyksen vaaleissa on sosialidemokraattien tästä vaaleihin saakka ja myös sen jälkeen:
-puhuttava aina asiaa
-keskityttäväjohdonmukaisesti oikeaan ja selvään sanomaan: on pysäytettävä luokkayhteiskunnan paluu ja saatava suunnanmuutos tasa-arvon ja hyvinvointipalvelujen vahvistamiseksi
-oltava avoimia ja rehellisiä sekä menneiden tekojemme että tulevien aikeittemme suhteen
-olla avoimia ja rehellisiä sekä puolueen että ehdokkaiden vaalirahoituksen suhteen
-keskityttävä oman linjamme ja näkemyksemme esittelyyn ja haukuttava hallitusta silloin kun voimme osoittaa miten asia olisi voitu ja pitänyt hoitaa
-oltava painottamatta vain medianäkyvyyttä ja parlamentaarista oppositiopuhetta eli retoriikkaa vaan pyrittävä ohittamaan mediatodellisuus keskustelevalla ja vuorovaikutuksellisella kanssakäymisellä työpaikoilla, kansalaisjärjestöissä ja kaikkialla missä ihmiset liikkuvat
-oltava valmiita laajaan yhteistyöhön myös tutkijoiden ja kansalaisyhteiskunnan kanssa tunnustaen, ettei meillä ole kaikkea tietoa eikä valmiita vastauksia kaikkiin asioihin
-rohjettava myös seistä näkemystemme takana silloinkin, jos ne joutuvat gallup-vastatuuleen
-haastettava muut puolueet ja ehdokkaat suoraan keskusteluun lähtien siitä itseluottamuksesta, että me voitamme asia-argumentein
-puolustettava politiikkaa ja edustuksellista demokratiaa sitä nakertavaa halpaa populistista kampanjointia vastaan.
Tämä ei ole kahdeksan kohdan ohjelma vaan kymmenen kohdan ohje itsellemme siitä, miten voimme saavuttaa vaalivoiton.
**
Edellä on siis Erkki Tuomiojan muotoilema visio, jota on laajasti pidetty erinomisena. Tästä syystä olen ottanut sen myös tähän omaan blogiini, jossa se toimii omien kirjoitusteni taustavisiona.
**
Suomi 1900-luvun alussa
Suomi oli noin 100 vuotta avoin luokkayhteiskunta, tai, kuten siihen aikaan hienostelevammin sanottiin, sääty-yhteiskunta. Työväestö ei mahtunut minkään neljän säädyistä joka ei enää asemaansa aikonut tyytyä. Siitä alkoi työväenliike Suomessakin. SDP oli kiistatta järjestäytynyttä työväenluokkaa edustava työväenpuolue, joka oli syntynyt taistelemaan kapitalistisen luokkayhteiskunnan synnyttämää kurjuutta ja epätasa-arvoa vastaan.
Suomi 2000-luvulla
Tänään olemme tilanteessa, jossa työväenliike ja sitä edustavat poliittiset puolueet eivät koskaan yksikamarisen eduskunnan perustamisen jälkeen olleet yhtä heikolla voimalla eduskunnassa edustettuina kuin nyt. Yksi syy tähän on se, että luokkasidonnaisuus ja luokkatietoisuus eivät enää määrittele ihmisen poliittisia valintoja tai muutakaan käyttäytymistä samalla tavoin kuin 110 tai vielä 30 vuotta sitten. On kysytty, mihin nyt tarvitaan sosialidemokraattista työväenpuoluetta? Ratkaisemmeko kysymyksen vain sillä, että poistamme nimestämme ja retoriikastamme rippeetkin viittauksista työväestöön?
Tänään Suomessa on silti havaittavissa luokkaeroja. Suomi on kaukana sellaisesta tasa-arvoisesta yhteiskunnasta, jossa luokkaerot olisivat kadonneet. Itse asiassa olemme sellaisesta tänään taas kauempana kuin 30 vuotta sitten. Vertailukohteena on pohjoismaisen mallin mukaan rakennetussa hyvinvointivaltio, jossa on monessa suhteessa päästy lähimmäksi tätä päämäärää. Mallin keskeisin ominaisuus ja sen suhteellisen menestyksen avain on Per Albin Hanssonin Ruotsin sosialidemokraattien johtajana vuonna 1928 ensimmäisen kerran lanseeraamassa kansankoti-käsitteessä.
Kansankoti(Albin Hannsson Ruotsi)
Kansankotivisio oli merkittävä avaus siinä, että sosiaaliset perusoikeudet ja niitä toteuttavat sosiaaliturva ja yhteiskunnalliset palvelut kuuluivat tasavertaisesti koko väestölle. Tämä tarkoitti universaaliperiaatteen mukaisesti sitä, että sosiaalipolitiikka ei ole vain köyhäinhoitoa. Tämä näkemys omaksuttiin jo ennen kuin Keynes, Tukholman koulukunnan ekonomistit tai Alva ja Gunnar Myrdal olivat esittäneet sille kansantaloustieteeseen ankkuroituneet perusteet. Suomeen tällainen näkemys rantautui kunnolla vasta Pekka Kuusen 60-luvun sosiaalipolitiikan myötä.
Hyvinvointivaltion rakentaminen 1966 alkaen
Suomessa pohjoismaisen hyvinvointivaltiomallin toteuttamista ei koskaan viety niin pitkälle kuin muissa pohjoismaissa ja sen rakentamistyö aloitettiin myös muita myöhemmin. Tämän rakennustyön merkittävin jakso oli vuonna 1966 alkanut kymmenvuotiskausi, jolloin nykyisen hyvinvointivaltion perusta valettiin. Toki jo sitä ennen tehtiin muutamia merkittäviä uudistuksia, kuten lapsilisien käyttöönotto v. 1948, Aravan perustaminen v. 1949 ja työeläkelakien voimaantulo v. 1962, mutta tämän mainitun ajanjakson merkitys näkyy siinä, miten sosiaalimenojen osuus BKT:sta kaksinkertaistui 60-luvun lopulta 70-luvun lopulle tultaessa.
Uudistuksilla on aikaansaatu tasa-arvoistavaa sosiaalipolitiikkaa. Vuonna 1966 köyhyysaste (=niiden osuus joiden tulot jäävät alle 50 % mediaanituloista), oli verojen ja tulonsiirtojen jälkeen 18%; vuonna 1991 jolloin tuloerot olivat pienimmillään, luku oli 7,8 %.
Eriarvoisuus kasvussa 2000-luvulla
Tänään köyhyysaste,luku on taas 13,6 % prosenttia. Tähän kielteiseen kehitykseen on mm. vaikuttanut se, että veronalennuksilla ja tulonsiirtojen leikkauksilla on heikennetty saavutettua tulosta. Olemme parissakymmenessä vuodessa taantuneet takaisin 60-luvun alun tuloerojen tasolle.
Luokkayhteiskunta 2.0
Tapahtuneen kehityksen voi tiivistää toteamukseen, että luokkayhteiskunta tekee paluutaan. Kyse ei kuitenkaan ole paluusta siihen luokkayhteiskuntaan, joka aikanaan nostatti työväenliikkeen, vaan sen uuteen 2.0 versioon.
2000-luvun luokkayhteiskunnassa eriarvoisuus ei enää kävele kaupungilla vastaan samalla tavoin silmiin pistävästi kuin ennen. Vanhan kahtia jaetun luokkayhteiskunnan rajat olivat useimmiten selkeitä ja institutionalisoituja. Porvaristolla oli pörssi, kansallisteatteri, ooppera, kirkko, golfklubit, suojeluskunnat, partioliike, yliopistot, kauppakamarit; työväestöllä työväentalot, työväenlehdet, ammattiliitot, työväen urheiluseurat, työväenkulttuuri omine näyttämöineen, sivistysjärjestöineen.
Suomalaista luokkayhteiskuntaa ei voi arvioida ottamatta huomioon vuoden 1918 sisällissodan pitkään vaikuttanutta perintöä, puolin ja toisin. Se erotti ja se on näihin päiviin asti vaikuttanut ja heijastunut moniin asioihin, myös kulttuuria myöten. Sisällissodan perintö ei silti ollut vain vastakkaisuutta rakentava ja ylläpitävä asia, vaan myös sovintopolitiikkaa ja luokkayhteiskunnan rajoja tasoittavien pyrkimyksien liikkeellepaneva voima. Oikeastaan vasta nyt ovat vuoden 1918 kokeneet isovanhempansa hautaan saattaneen sukupolven jälkeläiset voineet siirtää v. 1918 muistot yleisen historian osaksi.
Luokkasamaistumnen vähentynyt
Työväenluokka sai täydet kansalaisoikeudet vasta sotien jälkeen. Samalla sen tietoisuus alkoi heiketä mikä perustui luokkaristiriitojen ja -erojen aitoon laantumiseen ja tasoittumiseen. Myös työväen järjestöt ja niiden ylläpitämät rinnakkaiset instituutiot ovat heikentyneet tai kokonaan kadonneet. Kadonneisiin kuuluu suurelta osin koko ns. punapääoma, johon tarttunut keinottelukapitalismin hybris 80-luvulla johti sen komeimmat linnakkeet tuhonneeseen nemesikseen 90-luvulla. Osin on kuitenkin kyse muodonmuutoksesta, sillä esim. kuluttajaosuustoiminta ei koskaan ole Suomessa ollut niin vahvassa asemassa kuin tänään.
Vuonna 1916 tapahtunut osuusliikkeen kahtiajako on käytännössä hävinnyt, mutta niin on myös se häivähdys punaista joka E-liikkeeseen liitettiin. Samat palvelut ja edut, joita kuluttajaosuustoiminnalla vähäväkiselle väestölle haettiin, ovat kuitenkin edelleen jopa aikaisempaa paremmin saatavilla, mutta niitä ei lainkaan ajatella erityisesti työväenluokkaa koskettavina.
Työväenjärjestöjen luonnolliseen poistumaan voidaan lukea myös se, miten monet alun perin työväestön tarpeita palvelemaan perustetut toiminnot - työväenteatterit, työväentalojen kirjastot, monet sivistys-, kansanterveys- ja sosiaalialan järjestöt - ovat tulleet sosialisoiduiksi, toisin sanoen siirtyneet kuntien tai muilla tavoin julkisen vallan rahoittamiksi ja hoidettaviksi tavalla, joka on irrottanut ne aiemmasta luokkasidonnaisuudestaan.
Vastaavasti porvaristonkin instituutiot ovat osittain avautuneet niin, että niiden jo varhain markkinoima käsitys omasta "puolueettomuudestaan" on saanut myös todellista katetta. Tänään pelaaminen PunaSalamissa tai Tapion Hongassa, teatteri-ilta Kansallisteatterissa tai Tampereen työväenteatterissa, lastensuojelu Mannerheim-liitossa tai Ensikotienliitossa tai asuminen Vatron tai VVO:n vuokratalossa eivät ratkaisevasti eroa toisistaan.
Ay-liike on vahva,mutta ei puhuttele kaikkia
Ammattiyhdistysliike on edelleen ainakin muodollisesti ja järjestäytymisasteeltaan yksi vahvimpia maailmassa, mutta sen vaikutusvalta sekä jäsenistöönsä että yhteiskunnalliseen päätöksentekoon on enää vain varjo entisestään, ja se keskittyy saavutettujen etujen puolustamiseen. Koska nämä saavutetut edut ovat suppenevan joukon hallussa, ei ay-liike enää kykene tehokkaasti puhuttelemaan kaikista heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä ja meidän aikamme uutta prekariaattia.
Ammattiyhdistysliike, joka mieluummin esittäytyy nykyisin palkansaajaliikkeenä, on myös häivyttänyt luokkapuheet retoriikastaan ja vähentänyt avointa yhteistyötään vasemmistopuolueiden kanssa. Tämä on tietysti ymmärrettävää myös sitä taustaa vasten, että iso osa SAK:laistenkin liittojen jäsenistä äänestää muita kuin vasemmistopuolueita, vaikkei heidän osuutensa liittojen hallinnossa näykkään.
Vaikka eriarvoisuus ja siihen perustuvat luokkajaot eivät ole kadonneet, eivät ne enää ole yhtä selviä jakajia kuin ennen. Vaatetus, elintavat, kulttuuri tms. eivät yhtä selvästi paljasta ihmisten luokka-asemaa kuin ennen. Työväenluokka on hajaantunut moniin erilaisiin kerrostumiin ja ryhmiin. Yhtenäistä tai edes yhteistä työväenluokan identiteettiä ei ole eikä liioin sellaista sen edustajaksi käsitettyä työväenliikettä, johon voitaisiin tai haluttaisiin samastua.
Suomessa nyt versio 2.0 luokkayhteiskunta
Tällaisessa luokkayhteiskunta 2.0 versiossa harva tuloerojen kasvusta huolimatta elää jossain absoluuttisessa kurjuudessa. Globalisoituvassa maailmassa teollisuusmaat ovat itse asiassa kyenneet toistaiseksi suurelta osin ulkoistamaan absoluuttisen kurjuuden kansalliseen yhteisöön kuulumattomaksi katsotuille ryhmille, kuten nyt Suomessa EU-maista tulleille romanikerjäläisille.
Mutta myös oman maan heikoimmassa asemassa olevat ihmiset ovat osattomia. Siinä missä heillä aikaisemmin oli tunne kuulumisesta työväenluokkaan ja luottamus parempaa tulevaisuutta lupaavaan työväenliikkeeseen, ei tästä enää ole kuin rippeet jäljellä. Suomi on tänään 35 prosentin maa - tämä on se osuus kaikista ihmisistä, jotka puolueiden kannatusta mittaavissa kyselyissä eivät osaa tai halua nimetä ainuttakaan puoluetta, jota kannattaisivat. Valtaosaltaan nämä ihmiset ovat köyhiä, usein yksinhuoltajia tai yksinäisiä, heikosti koulutettuja ja eri syistä työelämän ulkopuolelle jääneitä; yhä useampi myös terveysongelmista kärsiviä.
Kun nämä ihmiset ovat jo pitkään ja perinteisesti olleet poliittisesti passiivisia, eivät vasemmistopuolueetkaan enää tunne aina kiinnostusta heidän asioittensa ja ongelmiensa esillä pitämiseen. Poliittista kilpailua hallitsee kilpailu kuvitellun liikkuvan keskiluokaksi mielletyn pienen, mutta aktiiviseksi uskotun liikkuvan äänestäjäjoukon äänistä tavalla, joka edelleen lisää vieraantumista kaikista vanhoista puolueista. Se että perussuomalaiset vievät äänestäjiä myös vasemmistopuolueilta ei johdu siitä, että rasistinen flirtti vetoaisi heihin, vaan siitä että vasemmistopuolueiden koetaan luopuneen työväenpuolueen roolista ja siirtyneen herrojen joukkoon.
Huono-osaisuus, köyhyys, syrjäytyminen tai vallankäyttöön vain sen kohteena osallistuminen eivät ole työväenluokan kuvasta katoamisen myötä minnekään kuitenkaan kadonneet vaan jopa hyvinvointivaltion alasajon ja tuloerojen kasvun myötä päinvastoin lisääntyneet. Vaikka luokkayhteiskunnan paluu ei vielä näkyisikään katukuvassa, kertovat melkein kaikki hyvinvoinnin muutkin kuin rahalliset mittarit erojen kasvusta ja huono-osaisuuden kasaantumisesta. Ne kertovat myös, että sosiaalinen liikkuvuus, jolla perinteisesti on katsottu merkittävästi lieventäneen luokkajakoja, on uudelleen alkanut vähentyä, ts. hyväosaisuus ja köyhyys ovat jälleen periytyviä ominaisuuksia, mutta eivät suinkaan sen vuoksi että jokin geeniperimä tämän määräisi.
Tämä on se lähtökohta josta sosialidemokraattien tulisi visionsa rakentaa: objektiiviseen analyysiin siitä missä nyt olemme ja miten siihen on tultu. Se koskee sekä hyvinvointivaltion rakentamista, jota koskevan historiallisen ymmärryksen katoaminen mahdollistaa kokoomuksellekin esiintymisen hyvinvointiyhteiskuntaa puolustavana työväenpuolueena, kuin myös sen murentumista, josta emme voi peitellä omaa osuuttamme.
Korjaustoimenpiteet käynnistettävä
Seuraava kysymys on, mitä tehdä asian korjaamiseksi. Siihen ei hyväkään vaihtoehtobudjetti tai monet muut yksittäiset uudistusaloitteet vielä riitä. Meillä tulee ole vaalikauden yli ulottuvaa visio siitä, miten luokkayhteiskunta 2.0 torjutaan ja palautetaan usko yhteiskuntaan joka toimii kaikkien oikeudenmukaiseksi kokemalla tavalla ja estää liiallisten tulo- ja varallisuuserojen synnyn ja sitä kautta tapahtuvan yhteisvastuun ja yhteisöllisyyden murentumisen.
Suomalaisten valtaenemmistö ei hyväksy nykyistä eriarvoisuuden kasvua ja hyvinvointivaltion alasajoa.Maassamme on suuri joukko tutkijoita, kansalaisjärjestöaktivisteja ja uusia liikkeitä jotka haluavat estää tämän ja olisivat käytettävissä uuden tähän aikaan sopivan ja globalisoituvassa maailmassa toimivan tasa-arvoisen hyvinvointivision rakentamisessa, pitäisi meillä olla kaikki mahdollisuudet koota ne voimat, joita uskottavan ja toimivan ohjelmavision laatimiseen ja sille tarvittavan kannatuksen hankkimiseen tarvitaan. Tässä on vielä haku päällä ja epävarmuudessa ja itseluottamuksen pettäessä on aina vaara sortua virheisiin. Emme tarvitse on lisää jippoja, uusia mainoslauseita ja galluppien perässä juoksemista.
Mitä enemmän puolueet harjoittavat kvartaalipolitikointia, toisin sanoen miettivät jokaista liikettään ja ulostuloaan siltä kannalta, mikä kulloinkin kuulostaa hyvältä, vastaa kansalaisten viimeisimmässä gallupissa esittämään huoleen ja parhaiten takaa mahdollisuuden päästä ilta-uutisiin ja seuraavan päivän otsikoihin, sitä enemmän ne alkavat myös näyttäytyä samanlaisilta supermarket-tarjouspaketeilta. Mitä innokkaimmin poliitikot hakeutuvat naistenlehtikuviin tai viihdeohjelmiin ja mitä päättömimpiin toimittajien keksintöihin he alistuvat - yhtenä pohjanoteerauksena suostuminen värjöttelemään Vuosaaren satamassa puuseeistuimia muistuttavilla lautarakenteilla kunnallisvaalien alla - sitä enemmän he ovat mukana trivialisoimassa politiikkaa ja häivyttämässä todellisten ongelmien ja vaihtoehtojen esiintuloa.
En suinkaan tarkoita, etteikö ulkoisiin esiintymisiin ja niiden puitteisiin pitäisi myös kiinnittää huomiota. Mutta komeat kulissit, diskojytä, vetävät vaalimainokset toimivat vain silloin, kun niiden takana on tunnistettava ja uskottava poliittinen linja; ilman sitä ne voivat kääntyä suorastaan tappioksemme.
Sosialidemokraattien uudistumisohjelman ydin
Saadakseen ja ansaitakseen menestyksen vaaleissa on sosialidemokraattien tästä vaaleihin saakka ja myös sen jälkeen:
-puhuttava aina asiaa
-keskityttäväjohdonmukaisesti oikeaan ja selvään sanomaan: on pysäytettävä luokkayhteiskunnan paluu ja saatava suunnanmuutos tasa-arvon ja hyvinvointipalvelujen vahvistamiseksi
-oltava avoimia ja rehellisiä sekä menneiden tekojemme että tulevien aikeittemme suhteen
-olla avoimia ja rehellisiä sekä puolueen että ehdokkaiden vaalirahoituksen suhteen
-keskityttävä oman linjamme ja näkemyksemme esittelyyn ja haukuttava hallitusta silloin kun voimme osoittaa miten asia olisi voitu ja pitänyt hoitaa
-oltava painottamatta vain medianäkyvyyttä ja parlamentaarista oppositiopuhetta eli retoriikkaa vaan pyrittävä ohittamaan mediatodellisuus keskustelevalla ja vuorovaikutuksellisella kanssakäymisellä työpaikoilla, kansalaisjärjestöissä ja kaikkialla missä ihmiset liikkuvat
-oltava valmiita laajaan yhteistyöhön myös tutkijoiden ja kansalaisyhteiskunnan kanssa tunnustaen, ettei meillä ole kaikkea tietoa eikä valmiita vastauksia kaikkiin asioihin
-rohjettava myös seistä näkemystemme takana silloinkin, jos ne joutuvat gallup-vastatuuleen
-haastettava muut puolueet ja ehdokkaat suoraan keskusteluun lähtien siitä itseluottamuksesta, että me voitamme asia-argumentein
-puolustettava politiikkaa ja edustuksellista demokratiaa sitä nakertavaa halpaa populistista kampanjointia vastaan.
Tämä ei ole kahdeksan kohdan ohjelma vaan kymmenen kohdan ohje itsellemme siitä, miten voimme saavuttaa vaalivoiton.
**
Edellä on siis Erkki Tuomiojan muotoilema visio, jota on laajasti pidetty erinomisena. Tästä syystä olen ottanut sen myös tähän omaan blogiini, jossa se toimii omien kirjoitusteni taustavisiona.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)