maanantai 27. helmikuuta 2012

EU:n talouskriisissä noudatettava perussopimusta

Seuraavassa on aloitteeni SDP:n toukokuun puoluekokoukseen. Aloite on kirjoitettu marraskuussa 2011. Tämän jälkeen helmikuussa 2012 on tehty Kreikalle toinen 130 miljardin euron lainapaketti sekä Suomen osuuden vaakuussopimus. Juridinen päätös on vielä auki. Tiivistetysti voisi sanoa, että EU:n kriisi on poliittinen kriisi, ei euron kriisi.

**HUOM! Tänään 03.03. Sixten Korkman sanoi TV1:n aamutv:ssä samaa kuin alla kirjotuksessani,jopa samoja sanoja käyttäen, Kreikan lainottamisella EU:n johtovaltiot halusivat suojella Saksan ja Ranskan pankkeja. Kreikan lainottamisen sijaan se olisi pitänyt päästää velkajärjestelyyn, jolloin Saksan ja Ranskan pankit olisivat joutuneet sijoittajan vastuuseen Kreikalle lainaamistaan varoista. Tarvittaessa Saksan ja Ranskan valtioiden olisi pitänyt pääomittaa pankkejaan
Alla olevaa kirjoittaessani marraskuussa vstaavaa ei ollut kirjoitettu vielä suomalaisissa lehdissä eikä asiasta päättävät politiikot tunteneet Kreikka-päätöstensä taustaa. Tämä koskee myös SDP:n puoluetoimiston virkailijoita niiden laatiessa vastausta aloitteseeni

EU:n poliittinen kriisi on noudattamalla talouspolitiikssa EU:n perusopimusta


Euroopan poliittinen kriisi marraskuussa 2011 johtuu EU:n talouspolitiikan hajanaisuudesta ja päättämättömyydestä. EU antaa finanssimarkkinoiden johtaa EU:n valtiot vuoron perään talouskriisiin, kun finassimarkkinoiden sallitaan ohjata bondeja (lainapapereita) niin, että eri valtioiden tarvitsemien lainojen (bondien) korot nostetaan selvitystilan aiheuttamalle tasolle.

Demokraattisten valtioiden on palautettava niille kuuluva valta itselleen ja johdettava valtioita ja niiden taloutta, joka tarkoittaa mm. että finanssimarkkinoille määrätään rajat joiden puitteissa finanssimarkkinat voivat vapaasti toimia. Perustana tulee olla vuosisatoja voimassa ollut periaate ”valtio ei voi mennä konkurssiin” verotusoikeutensa ansiosta. EU:n johtamisen heikkoudesta tästä periatteesta on oltu luopumassa vuonna 2011. Edelleen Yhdysvallat, Kiina, Japani ja useimmat muut oman valuutan valtiot noudattavat em. ikivanhaa periaatetta ja vaikuttavat valtion omalla talouspolitiikalla velanottoonsa ja maksamaansa korkoon. Tämä voidaan perustella taloustieteessä tässä esitettyä monisanaisemmin.

EU:n perusopimuksessa on määritelty yläraja valtion velkaantumiselle suhteessa kansantalouden tuotantoon (BKT). Jäsenvaltioiden tulee itsenäisesti johtaa talouspolitiikkaa perussopimuksen puitteissa. Perussopimuksessa on myös kielletty valtion tilinylitysoikeudet ja luottojärjestelyt EU:n toimielinten ja muiden jäsenvaltioiden tai niiden määräyksessä olevien yhteisöjen hyväksi. Kiellettyä on myös ”että Euroopan keskuspankki tai jäsenvaltioiden kansalliset keskuspankit hankkivat suoraan velkasitoumuksia jäsenvaltioilta tai niiden määräysvallassa olevilta yhteisöiltä”. Perusopimusta voidaan muuttaa vain kaikkien jäsenvaltioiden yksimielisellä päätöksellä.

Suomi ja SDP on EU-oikeuden suojassa, kun se vaatii em. perusopimuksen noudattamista. Tämä tarkoittaa myös sitä, että EU:n tulee taas (uudestaan) vaatia niiden yksityisiä luottolaitoksia (ja niiden omistjia) viime kädessä vastaamaan jäsenvaltioille myöntämistään lainoista mikäli lainan ottajavaltio ei kykene lainasta vastaamaan. Kun EU ilmoittaa selkeästi ryhtyvänsä periaatetta noudattamaan myös kohtuuttomat valtionlainojen korkovaatimukset poistuvat. Näin poistuu myös finssimarkkinoiden keinottelu, jossa myönnetään korkeatuottoisia lainoja ja jossa jätetään riskit eli luottotappiot heikkojen valtioiden veronmaksajien maksettavaksi. Kun näitä korkean koron ja heikon vakuuden lainoilla ovat spekuloineet mm. Ranskan ja Saksan pankit, on EU:n johdossa syntynyt yritys saada koko EU (tai ainakin euromaat) maksattamaan riskien laukeaminen tilanteeseen syyttömien maiden veronmaksajilla.

SDP:n tulee vaikuttaa Suomen valtion EU-politiikkaan perusopimuksen noudattamiseksi tarvittaessa EU-oikeuden ja EU-tuomioistuimen kautta. Samalla tulee vaatia EU:n talouspolitiikan täsmentämistä ja jäntevöittämistä voimassa olevan perusopimuksen useiden eri säännösten nojalla. EU ja sen johtovaltiot eivät voi vapautua laatimastaan ja sopimastaan EU:n perusopimuksesta noin vain tai vetoamalla sen muuttamiseen. Suomen on vaadittava euron puolustamista kaikin keinoin sillä EU:n vakaa talouspolitiikka ja luotettava eurovaluutta on Suomen, koko EU:n ja globaalin talouden etu.


Laati 28.11.2011 Jarkko Rahkonen. Hyväksynyt 29.11.2011 Kauklahden sos.dem.yhdistys ry.

1 kommentti:

jarkko rahkonen kirjoitti...

Tänään la 03.03.12 TV1:n aamutv:assä Sixten Korkman käsitteli mm. EU:n talouskriisiä. Hän sanoi samaa kuin yllä olevassa kirjoitukseesni, käyttäen jopa samoja sanoja. EU:n johtovaltiot halusivat suojella Saksan ja Ranskan pankkeja Kreikkaa lainottamalla. Kreikka olisi pitänyt päästää velkasaneeraukseen lainottamisen sijasta ja em. pankit olisi piänyt velvoittaa vastaamaan Kreikalle myöntämistään lainoista. Tarvittaessa Saksan ja Ranskan valtioiden olisi pitänyt pääomittaa pankkejaan. Huomio! kun kirjoitin yllä olevan sitä ei oltu missään suomlisissa lehdissä vielä kirjoitettu! /JR